Sierra Monterrosa

Luisa ja Martin tahtoivat aina suuren perheen, sitten hamassa tulevaisuudessa. Vain 23-vuotiaana esikoisen saaminen ei todellakaan kuulunut vastanaineen parin suunnitelmiin, mutta koska lapsi oli tottakai haluttu, alkoi nuoret järjestämään elämäänsä uudestaan Argentiinan auringon alla. Mar del Platassa Luisaa, Martinia ja näiden kasvavaa perhettään ympäröi suvullinen sekä Monterrosia (Martinin puolen suku) että Romeroita (Luisan puolen suku). Jerominó, Sierra, Mateo, Amila ja Jade kasvoivatkin räiskyvän tempperamenttisten latinoiden keskellä, ja suru tuntui valtaavan jokaisen (myös sen kolmevuotiaan Jaden), kun Martin ilmoitti saaneensa paikan yrityksensä johtoportaan tehtävissä Suomen toimipisteessä - kimpsut ja kampsut kasaan ja valtameren ylitse tuntemattomille vesille Eurooppaan lähti perhe, joka kasvoi vielä vuonna 2012 yhden tyttären, Alejandran, voimin.

Sierra ja muut perheen kouluikäiset aloittivat opinnot kansainvälisessä yksityiskoulussa Argentiinassa, jossa he oppivat espanjan kielen lisäksi myös englantia. Suomeen muuton jälkeen lapset siirtyivät Helsingissä sijaitsevaan kaksikieliseen kouluun, jossa opiskeltiin sekä espanjaksi että suomeksi. Nuoren iän vuoksi suomenkielen oppiminen tuli helposti ja tänä päivänä Sierra puhuukin sujuvasti sekä espanjaa, englantia että suomea, joiden lisäksi nainen opiskeli peruskoulussa ja lukiossa ruotsin pakolliset oppimäärät. Toisiksi vanhin Monterrosan lapsista on aina ollut aktiivinen opiskelija, joka on kokenut mielenkiintoa pänttäämiseen ja asioiden oppimiseen; lukioon meno peruskoulun jälkeen tuntuikin luontevalta valinnalta, ja koska perhe oli juuri samana talvena muuttanut Nevantoon, valikoitui jatko-opiskelupaikaksi Nevannon lyseon lukio. Sierran lukiotaival ei ollut se haluttu ’kolme vuotta ja lakki käteen’ -versio, ja todistettuaan ystävänsä kuoleman silmiensä edessä nuori jäikin pois koulusta hetkeksi. Loppupeleissä Monterrosa suoritti lukion neljässä vuodessa ja kirjoitti ylioppilaaksi keväällä 2018. Jo samana vuonna Sierra haki yliopistoon opiskelemaan espanjankieltä, muttei päässyt sisälle. Seuraavana keväänä naista kuitenkin onnisti, ja tällä hetkellä tämän kandiopinnot ovatkin hyvällä mallilla.

Sierra ei ole koskaan kavahtanut pituuttaan: vaikka pikkuveli meni naisen pituudesta ohi teini-ikäisenä hurjaa vauhtia ja vielä tänäkin päivänä tämä on poniratsastajan mitoissa, on pituus ollut aina asia, jonka toinen on sulattanut ja hyväksynyt. Eihän muutama lisäsentti pahaa tekisi, Sierra aina tuumii, mutta kyllä sitä ilman niitäkin elää. Teinivuosina Sierran ulkomuodosta hehkui kilometrien päähän urheilullisuus ja terveellisten tapojen ylläpitäminen neljänä ja puolena päivänä viikosta (perjantaina käytiin ehkä salilla tai muuten treenaamassa, ennenkuin riisuttiin kiltin tytön viitta ja lähdettiin leikkimään coolia pahista aikuisten juomien kanssa perjantaiksi ja lauantaiksi), mutta nykyään nainen ei omaa mitenkään erityistä treeniohjelmaa ja onkin päästänyt itsensä löysemmällä koko kunnon ylläpitämisen kanssa. Ratsastus ylläpitää kuitenkin nuoren kuntoa ja toisaalta joskus saattaa yllättää Sierran myös venymässä - jooga on ollut hyvä ja tärkeä apuväline naiselle jo jonkin aikaa.
Alunperin tummahiuksisena syntynyt nainen on värjännyt elämänsä aikana kuontaloaan muutamaan otteeseen: vaalea blondi ja ruskea ovat olleet kokeilussa useamman kerran, mutta pääosin aina Sierra päätyy takaisin tummanruskeaan. Sierra on tatuoinut oikeaan käsivarteensa tekstin 'fides, spes, caritas', joka on katolisen kirkon kolme jumalallista hyvettä ja tarkoittaa suomeksi uskoa, toivoa ja rakkautta.

Tummanruskeat silmät (käyttää näkönsä takia myös piilolinssejä, jotka hän vahingossa on tilannut vaaleanvihreähkönä…) eivät tätä nykyä jätä ketään kylmäksi; nuori on kasvanut ulos siitä kapinoivasta, ojia pitkin römyävästä teinitytöstä, joka esitteli resting bitch facea jokaiselle ohikulkevalle. Ehkä oikeanlaisen talliporukan löytyminen ja siihen kuuluminen alustivat naisen luonteen pehmentymistä, ehkä se oli se että jouduttuaan terapiaan posttraumaattisen stressihäiriön (kaveri jäi rekan alle silmien alla, kukapa ei kärsisi moisesta) vuoksi ja pääsi puhumaan ja avaamaan padottuja teini-iän tuntoja. Nainen on nykyäänkin helposti lähestyttävä ja on avoimesti ja lämpimin sylein tutustumassa uusiin ihmisiin, juttua tulee suusta ja ottaa usein tilanteessa sen roolin, joka pitää keskustelua yllä ja näin pyrkii innostamaan myös ujompia vieraita puhumaan.

Onhan Sierrassa myös sitä kuuluisaa latinolaista temperamenttia, mutta kuoren alla nainen on hyvinkin herkkä ja paljon tunteva. Ei avaa itseään jokaiselle ja jaa tuntojaan, mikä saattaa vaikuttaa tilanteissa, joissa pahoittaa mielensä muttei voi kertoa syytä tai tuntemuksiaan.

Hevostaustaa Monterrosalla on vuodesta 2009, kun tämä aloitti Suomeen muutettuaan ratsastustunnit - äiti oli probably suurin innoittaja, koska myös Luisa harrasti ratsastusta melkeinpä siihen saakka, kun tuli ensimmäisen kerran raskaaksi. Mamma Monterrosa päätti heti Suomeen muuttaessaan, että myös hän jatkaa harrastuksen parissa, ja niin myös Sierra vedettiin mukaan talleille. Muutaman vuoden ratsastettuaan Sierra aloitti tallilta tutun naisen newforestinponi-Pellen vuokrauksen, ja päätyi tätä kautta myös valmentautumisen ja kilpailemisen maailmaan. Vuonna 2015 nuori päätyi hoitajan rooliin, kun tämä päätyi sattumien kautta hoitamaan Do’ta, mustaa tilastohevosruunaa, Pappilan ponitallille. Kauaa ei kuitenkaan mennyt, kun Pappilan silloin uutuudenkarheaan yksityistalliin asteli suurikokoinen, yksisilmäinen puoliverinen. Se oli Eepi, hevonen joka alunperin ostettiin pääasiassa Luisalle treenaamiseen ja kilpailemiseen kouluratsastuksessa, mutta josta tuli lopulta Sierran se the one -hevonen, jollaista ei koskaan tulisi toista vastaan. Eepin kanssa molemmat Monterrosat pääsivät maistamaan kunnon urheiluhevostoimintaa (Luisa startaten vaativampaa luokkaa koulussa, Sierra niitä helpommasta päästä olevia…) ja loppupeleissä ori vietiinkin arvosteltavaksi kouluratsastusjaoksen alaiseen laatuarvosteluun maaliskuussa 2019, kun tämä oli jo kilpailu-uransa päässä. Hienon KRJ-I -palkinnon napannut hevonen siirrettiin kilpailueläkkeelle tilaisuuden jälkeen, ja jonkin aikaa se olikin vain satunnaisessa jalostuskäytössä. Ruunauksen jälkeen puoliverinen siirtyi asumaan Huviluotoon Monterrosien pihaan ja nauttii nykyään humputtelusta ja elämästään turvallisena isähahmona muille pihattolaisille.

Eepin eläköidyttyä Sierra oli kauan käännöspisteessä hevosharrastuksensa kanssa: omaa hevosta ei löytynyt ja sopivaa hevoskaveria liikutettavaksi ei löytynyt. Ei ennenkuin nainen löysi itsensä liikuttamasta punaista paholaista, jota kutsuttiin myös Thaliaksi. Rakkautta ensisilmäyksellä ja sitä rataa, Sierra tykästyi kovasti tammaan, joka myöhemmin muutti Luisan ja tämän hyvän ystävän pyörittämälle tilalle toiselle puolelle Nevantoa. Oman hevosen kaipuu kasvoi suuremmaksi puoliveritamman myötä, ja lopulta Sierra alkoikin urakalla katselemaan itselleen uutta ratsua. Sitten tuli Esko, ihan liian nuori, onneksi valmiiksi ratsukoulutettu, budjonnynhevosori Murronmaalta. Vahingossa kuitenkin kuukautta myöhemmin tuli Milli - tamma jota perhe oli jo valmiiksi katsonut, mutta ei ostanut Saksassa sijainnin vuoksi. Kun silakka puoliverinen tuli välittäjän kautta Suomen maalle, oli kaupat lyöty lukkoon kädenkäänteessä. Sierra jakaa kansainvälisiltä kouluradoilta saapuneen tamman äitinsä kanssa ja molemmat heistä kilpailevat tällä.

Onhan sieltä vielä yksi varsakin tulossa, siitä punaisesta paholaisesta. Mutta sen tarina on vasta saapumassa teattereihin.